Osa 15

Kauan on aikaa kun viimeksi on osia tullut ja pitipä minun lopettaakin tämä. Mutta ei tästä niin vaan pääse irti.

Pelissä tosin tapahtui muutoksia tauon aikana. Joku hahmoista oli kadonnut, yksi jumi paikoillaan ja talokin bugitti. Eli ei ihan ongelmitta takaisin paluu sujunut. Niinpä tein radikaalin muutoksen ja ajassa on hypätty monen monituista vuotta eteenpäin.
Roope (jos muistatte Sakun ja Sinin pojan) säilyi ennallaan joten siitä se ajatus sitten lähti. Myös Ilona (Sakun sisko) oli säilynyt joten hänetkin nähdään. Muut tärkeät hahmot menetin. Mutta vaikka aikana itkinkin ( no en nyt ihan mutta melkein), uudella innolla jäljelle jääneiden hahmojen kimpuun kävin.
Ja tässä siis pitkästä aikaa eka osa. Kirjoittaminen hieman ontui mutta saa nyt luvan olla. Aikani sitä muokkasin ja korjasin. Toivon että seuraavaan osaan ei ihan sitä vuotta menisi mitä tähän mennessä. Ihan hävettää...

 Eli OSA 15, joka on aivan liian lyhyt. Pahoitteluni.

 Roni odotteli veljeään koulun edessä. Tupakkaa polttaen hän murjotti, kuten useinpina päivinä.

Hän katseli nuoria, jotka kävelivät koulun ympäristössä.  Hänenkin olisi pitänyt olla tunnilla mutta ei häntä huvittanut. Hän näki opettajanhuoneen ikkunan ja vilkutti häntä katsovalle opettajalle.

Viimein, kahdenkymmenen minuutin odottelun ja kahden tupakan jälkeen Roope ilmestyi ovesta. Tämä jutteli jollekin pojalle ja heilautti kättään ystävälleen. Roni katseli kateellisena veljeään. Roope tuli kaikkien kanssa toimeen. Itse hän ei siihen kyennyt. Hän itse oli paljon sulkeutuneempi ja ujompi.

"Moi, Kerkesitkö pitkään odottelemaan?" Roope kysyi veljeltään.
"En."
"No mennään sit." Roope sanoi ja he lähtivät vieretysten kävelemään. Heidän oli määrä mennä heidän tätinsä toimistoon jossa he aina silloin tällöin auttelivat tätiään. Siivosivat, järjestivät paikkoja ja keittivät kahvia. Kaikkea pientä.

*****

Heidän tätinsä, Ilona, oli osakkaana pienessä mallitoimistossa, jossa hän oli pääsuunnittelija. Hänen oma työntekijänsä oli sairaslomalla joten hänen veljenpoikansa tekivät töitä sen aikaa. Nyt pojat olivat kuitenkin myöhässä. Ilona oli juuri aikeissa soittaa Roopelle kun kuuli oven käyvän.

"Te olette myöhässä." Ilona puuskahti nähdessään nuoret.
"Anteeksi. Täysin mun vika." Roope sanoi ja jatkoi.
"Opettaja halus jutella jatkokoulutuksesta. Käykö jos olen puoli tuntia pidempään tänään?" Roope kysyi ja tiesi että saisi tätinsä leppymään.

"Hyvä on. Ronin täytyy jäädä myös. Hänkin myöhästyi."
"Tä? Enkä jää. Mulla on muuta menoa. Roopen vikahan se oli." Poika valitti.

"Mitä menoa muka? Ja haiset taas tupakalle. Enkös minä jo siitä sanonut. Jos aiot asua minun talossani, saat luvan lopettaa tupakan polton." Ilona suuttui. Häntä inhotti Ronin välinpitämättömyys koulua ja kaikkea kohtaan. Siivotonkin poika oli.
"Mä muutan sitten pois." Roni tuhahti ja lähti ovet paukkuen toimistosta.

"Roni! Takaisin!" Ilona huusi pojan perään mutta turhaan.

"Minä en jaksa enää. Päivästä toiseen tilanne vain pahenee." Ilona purskahti itkemään. Roope katsoi tätiään hiljaa. Hän tunsi olevansa vastuussa veljestään mutta hänellä oli omakin elämä. Hänellä oli suuria suunnitelmia tulevaisuuden suhteen eikä veljen vartijana oleminen kuulunut niihin.

"Mitä minä teen? Minun täytyy ajatella omaakin perhettäni."  Ilona sanoi kun sai itsensä koottua.

Siinä se tuli. Omaa perhettä. He eivät kuuluneet tädin perheeseen. He olivat taakka, jonka täti sai vuosi sitten. Siitä lähtien Ilona on vain laskenut kuukausia kun pääsisi heistä eroon.

No Roopesta hän pääsisikin heti seuraavan syksynä hänen lähtiessä opiskelemaan mutta Roni ei ollut kuin vasta 14. Veli joutuisi sijaisperheeseen tai kadulle jos Ilona ei häntä enää jaksaisi. Roopen pitäisi jutella veljensä kanssa pikimmiten ennenkuin täti tekisi päätöksensä.

*****

Roni käveli tuttuun paikkaan. Sinne hän olisi aina tervetullut. Jake, Santtu ja Kaapo olivat jo heidän vakipaikassaaan poltellen tupakkaa ja tuoksusta päätellen myös muutakin. Roni tervehti poikia ja liittyi seuraan. Kukaan ei hetkeen puhunut mitään. Myhäilivät vaan ja kuuntelivat musiikkia.

"Mä lähin kotoo." Roni katkaisi viimein hiljaisuuden.
"Saanks mä punkata jonkun luona?" Hän kysyi kavereiltaan vaikka tiesi ettei hekään aina tervetulleita kotiinsa olleet.

"Tuu meille." Santtu sanoi.
"Meidän faija lähti taas ja mutsi ei välitä."
"Mä käyn tavarani ja tuun teille illalla." Se sopi molemmille hyvin.

*****

Roope teki töitään ja mietti samalla elämäänsä. Elämä ei ollut kohdellut heitä kovinkaan hyvin. Lapsuus sujui vanhempien riidellessä. Jos Roope jotain silloin ymmärsi, hänen vanhempansa kävivät terapiassa useamman vuoden ja mitä pidempään he siellä kävivät, sen huonommin heillä meni. Isä oli aina töissä ja äiti hoiti pikkuveljeä. Pinja-mummon kuoleman jälkeen, kaikki olivat aina omissa nurkissaan.
Roope oli jo silloin oman tiensä kulkija. Hän ei helposti ystävystynyt ennenkuin meni yläasteelle. Silloin hän oli suosittu joka yllätti hänet itsensäkin. Hän oli hyvä urheilussa joka edesauttoi saamaan kavereita pojista. Tyttöihin taas teki vaikutuksen se että Roope rakasti eläimiä ja pelasti aina pulassa olevat pikkuvipeltäjät. Silti Roope vietti mieluusti aikaa myös yksin.

Reilu vuosi aiemmin, kohtalon oikusta, Roope ja Roni päätyivät Sakun siskon, Ilonan luokse. Täti oli mielellään ottanut heidät huostaan, luullen tilanteen olevan vain väliaikainen. Kuukausien kuluessa, Ilona ei ollutkaan enää niin mielissään lasten asumisesta heillä. Vaikka Ilonalla ja Henrillä olikin varaa, niin varsinkin Ronin kanssa heillä oli hankaluuksia. Poika oli sotkeutunut outoon kaveriporukkaan jossa poltettiin ja ryypättiin ties mitä. Roope oli itsekin joskus nähnyt millaisia kavereita hänen veljellään oli ja se huolestutti häntä.

*****

Roope saapui väsyneenä kotiin ja hänellä oli vielä läksytkin tekemättä. Hän toivoi että Henri, Ilonan mies olisi laittanut jotain ruokaa. Henri oli kotona Ilonan ja hänen lapsen kanssa päivisin ja teki usein herkullisia ruokia.

Myös tänään jääkaapissa odotti herkullinen annos ja Roope tiesi että se oli varattu hänelle ja Ronille.

Roopen lämmittäessä ruokaa mikrossa, Henri saapui keittiöön.
"Ilona soitti päivällä. Hänellä oli riita veljesi kanssa."

"Joo, mä tiedän. Olin paikalla. Mä lupaan jutella Ronin kanssa. Onks se jo tullu kotiin?" Roope kysyi.

"Siinäpä se. Hän tuli, pakkasi tavaransa ja häipyi. Yritin estellä mutta en onnistunut. Olen yrittänyt soittaa hänelle mutta hän ei vastaa." Henri selitti. Roope tiesi että Henri hieman liioitteli. Ei mieskään heistä pahemmin välittänyt.

"Mä etsin hänet." Roope sanoi istuuduttuaan pöydän ääreen. Tästä tulisi pitkä päivä.

*****

Oli jo pimeää kun Roope lähti kaupungin laidalla sijaitsevaan puistoon jossa nuoret usein majailivat. Hän oli tunnistavinaan yhden pojan mutta Ronia ei näkynyt. Rohkeasti Roope meni nuorten luo.

"Terve. Onko Ronia näkynyt?"
"Ei oo." Joku tyttö vastasi töykeästi.

"Harmi. Oon sen veli ja olisi hieman asiaa." Roope jatkoi. Takuulla joku tiesi hänen veljensä olinpaikan.
"Oot sä yrittäny soittaa sille?" Joku kysyi.
"Joo, mutta ei se vastaa."

"Mä voin yrittää." Yksi nuorukainen sanoi ja työntyi lähemmäs Roopea. Poika oli istunut eikä Roope ollut nähnyt pojan kasvoja. Nyt hän näki pojan tarkemmin ja tällä oli rasvaiset pitkät hiukset jotka kiilsivät lampun loisteessa. Kasvoissa oli tuore mustelma ja huuli oli ruhjeilla.

 Poika kaivoi puhelimen taskustaan. Hetken päästä hän puhui.

"Sun broidi kaipaa sua...Joo...Ootsä varma?... Okei" Poika vilkuili Roopea ja ojensi sitten puhelimen hänelle. Vastahakoisesti Roope tarttui puhelimeen ja yritti olla kuvittelematta mitä kaikkea häneen tarttuisi.

"Roni? Roope täällä. Mun pitää jutella sun kanssa."
"Miks?"
"En viitsi sitä tässä kertoa." Roope tunsi kuinka kaikki tuijottivat häneen. Pienen empimisen jälkeen Roni suostui hänet tapaamaan bussipysäkillä.

Kiireesti Roope ojensi puhelimen takaisin ja lähti ripeästi pois puistosta. Vai tällaisessa paikassa hänen pikkuveljensä vietti aikaansa.

Roopa katseli kuinka veli laahusti hänen luokseen. Tupakka suusta roikkuen ja vaatteet likaisina Roni jäi katselemaan veljeään.
"No mitä?"
"Tulisit takaisin kotiin." Roope aloitti.
"Ton takiako mun piti tänne tulla? Anna olla." Roni sanoi ja oli kääntymäisillään kun Roope jatkoi.
"Odota. Voitasko me puhua ihan kunnolla, ilman että sä suutut ja lähdet?"

Roni istui veljensä viereen ja kuunteli.
"Sähän tiedät että mä lähden ens syksynä opiskelemaan." Nähdessään veljensä nyökkäävän Roope jatkoi.
"Mitä suunnitelmia sulla on?"

"Mitä se sulle kuuluu? Et sä mun äiti oo!" Roni sanoi ja molemmat hiljentyivät Ronin sanoessa tuon sanan. Äiti. Kuinka he nyt tarvitsisivatkaan äitiä.
"En olekaan. Tiedän sen. Mut Ilona ei pitkään jaksa tuota sun käyttäytymistä. Meinaatko sitten asua kadulla?" Roope kyseli.

"Entä sitten vaikka asunkin. Mitä sen on väliä?" Roni sanoi
"Tottakai sen on väliä. Sillä on väliä mulle ja pitäis olla sullekin."

"Anna jo olla. Mä pärjään. Älä musta huolehdi. Elä sä vaan omaa elämääs ja anna mun olla!" Roni sähähti ja lähti. Roope jäi katsomaan veljensä selkää ja huokasi. Ei. Elämä ei edelleenkään kohdellut häntä silkkihansikkain.

*****

Eräänä iltana Roope jälleen kerran tutkiskeli hakemansa yliopiston sivuja. Hän oli laittanut hakemukset myös asuntoloihin ja kuumeisesti odotti kevään loppua.

Hän oli melkein varma että pääsisi hakemaansa yliopistoon mutta koskaan ei saaanut pelata varman päälle. Sen hän oli oppinut kantapään kautta. Hänet keskeytti puhelimen pirinä joka kuului alhaalta. Roope kuuli kuinka Ilona vastasi puhelimeen ja päätti itsekin mennä alakertaan syömään iltapalaa.

Hän ei kuitenkaan päässyt kovin pitkälle kun tädin sanat pysäyttivät hänet. Roope ei halunnut uskoa kuulemaansa joten hän jäi kuuntelemaan salaa. Pian puhelu loppui ja Ilona ja Henri alkoivat keskustelemaan.

"Viranomaiset soittivat. Etsinnät on kuulemma lopetettu." Ilona puhui vaimeasti.
"Eihän he niin voi tehdä." Henri kuulosti hämmästyneeltä.

"Ilmeisesti voivat. Onhan siitä jo yli vuosi. Ihmeen pitkään he ovatkin heitä etsineet." Jonkin aikaa oli hiljaista ja Roope jo luuli että hänet oli huomattu. Sitten keskustelu jatkui.
"Mitä me sanomme pojille?" Henri kysyi.

"Totuus. Minun täytyy selvittää mitä me voimme heidän kanssaan tehdä. En usko että minusta on heidän huoltajaksi." Ilona sanoi. Roope tunsi kasvojensa punehtuvan suuttumuksesta. Ilona halusi heistä eroon.

Hän asteli ripeästi portaat alas ja riensi tätinsä luokse.

"Et voi tehdä sitä. Mieti mihin Roni joutuisi." Roope miltei huusi tädilleen. Ilona säikähti sillä hänellä ei ollut aavistustakaan että poika oli kuullut heidät.

"Roope rauhoitu. Ei hätäillä asian kanssa. Minusta tärkeämpää on nyt vanhempasi." Ilona sanoi yrittäen vaihtaa aihetta.
"Vai tärkeämpää! Ronin elämäkö ei ole tärkeää. Ei ihme että se lähti." Roope jo huusi.

Hänen olisi tehnyt mieli lähteä myös mutta jokin sai hänet jäämään. Roope kääntyi muita kohti ja sanoi.
"Heitä ei siis enää etsitä?" Tuska paistoi hänen silmistään vaikka syvällä sisimmässään hän oli tiennyt asian jo kauan.
Ilona puisti päätään.
"Olen pahoillani." Nainen sopersi vaikka hänen itselläänkin oli pahan olla. Olihan hän itsekin menettänyt veljensä.

Roope meni huoneeseensa. Etsittyään puhelimen hän soitti veljelleen kertoakseen asiasta. Onneksi veli vastasi ja veljekset kävivät hiljaisen ja surullisen keskustelun.

*****

Kesä saapui nopeasti ja Roope pääsi huippuarvosanoin koulusta. Ronia ei koulussa ollut pahemmin näkynyt eikä kotonakaan. Silloin tällöin veljeltä tuli viesti mutta muuta pojasta ei kuulunut.
Roope suunnitteli jo kovasti opiskeluvuosiaan ja rakkaus eläimiä kohtaan sai hänet hakemaan eläinlääketieteeseen. Helposti hän olikin kouluun päässytkin ja viimein Roopesta tuntui että elämä sittenkin alkaisi hymyillä hänelle.

*****

"Pärjääthän sinä?" Ilona kysyi kun hän saatteli Roopea bussipysäkillä.
"Tottakai. Ainahan mä." Roope vastasi ja toivoi että täti lähtisi jo.

Onneksi niin kävikin ja hetken kuluttua Roni ilmestyi näkyviin.
"Etkö sittenkin lähtis mukaan? Hankittas joku oma luukku ja tekisit hanttihommia ja yrittäisit opiskella. Et jäisi tänne muiden nurkkiin pyörimään." Roope yritti taivutella veljeään.

Roni empi. Hänen niin kovasti teki mieli lähteä veljen mukaan.
"Mene sä vaan." Roni kuitenkin vastasi.

"Jos muutat mieles niin oot aina tervetullut. Soitat vaan." Roope sanoi ja kaivoi vielä satasen taskustaan.
"Osta näillä ruokaa ja vaatetta. Etkä käytä mihinkään turhuuteen."

"Kiitti. Ei sun ois tarvinnu." Roni sanoi ja ajatteli mielissään että nyt vois vetää pään täyteen.
"Nähdään. Pidä huoli itestäs."

Veljekset halasivat toisiaan kömpelösti ja Roope kapusi autoon. Haikeana hän katsoi kuinka pikkuveli jäi seisomaan tien varteen.

Bussin matkatessa kohti yliopistoa, Roope pakotti itsensä kuitenkin ajattelemaan tulevaisuutta. Hänen omaa tulevaisuuttaan.

*****

Kas näin. Risuja ja ruusuja otetaan vastaan.
Ensi osassa Roope viettääkin yliopistoelämää. Saas nähdä mitä hänelle siellä  mahtaa käydä.